LAUKON KARTANO

HISTORIA

LAUKONTORILTA

LAUKKOON

Laukon kartanon kesävieraat risteilevät Hopealinjojen laivalla Pyhäjärven vanhinta vesireittiä Laukontorilta Laukon kartanolle. Tällä sivulla tutustut risteilyreitin historiaan.

Kaikki sai alkunsa, kun Laukon kartanon nuori isäntä Adolf Törngren ryhtyi 1850-luvun lopulla suunnittelemaan höyrylaivaliikennettä Tampereen järvialueelle ystävänsä ja liikekumppaninsa ruukinpatruuna Wasastjernan kanssa.

Pääasiallisena tarkoituksena oli parantaa raaka-ainekuljetuksia tehtaille. Lisäksi Törngren halusi parantaa maaseudun, eritoten Laukon kartanon tuotteiden kuljetusta Tampereelle, jossa oli usein puutetta tuoreista elintarvikkeista. Molemmat tehtailijat olivat myös armottoman kyllästyneitä köröttelemään tehdaskaupungin ja kotikartanon väliä kelirikkoisilla kärryteillä.

Ensimmäisenä valmistui Wasastjernan höyrylaiva Ahti, jonka kerrotaan kelluneen tyynelläkin kuin kehto. Kun Ahti aloitti kiikkerät matkansa Näsijärvellä, Laukon isäntä tilasi Tampereen konepajalta oman höyrylaivansa Pyhäjärvelle.

Laukko-laiva ja Laukontori

Valkomustaksi maalattu Laukko-laiva oli suurempi kuin Ahti. Tilaajan toivomuksen mukaan matkustusmukavuutta oli parannettu muuttamalla laivan salonki ja hytit täysimittaisiksi. Lisäksi laivaan oli lisätty pieni keittiö, ravintola ja mukavuuslaitos.

Laukko-laivan virallinen neitsytmatka käynnistyi juhannusaattona 1859 suuren odotuksen vallassa. Laivan ensimmäiselle matkalle kohti Laukon kartanoa oli kutsuttu runsain joukoin kaupungin silmäätekeviä ja heidän rouviaan. Matkaan lähdettiin kauniissa säässä ja iloisissa tunnelmissa Tampereen alarannasta. Tarkoituksena oli nauttia juhannuspäivällinen Laukon päärakennuksessa ja palata vielä samana iltana laivalla kaupunkiin.

Laukko-laivan neitsytmatka sai kuitenkin nolon lopun, kun laivan höyryvoima ei riittänytkään puskemaan ylös Sotkanvirtoja. Paluumatka Tampereelle ilman juhlaillallista lopahdutti tehokkaasti matkalaisten iloisen mielialan eikä ymmärrettävästi ollut lainkaan mieleen laivan omistajalle, joka sai koko loppumatkan kuunnella piikikästä leikinlaskua.

Kun Törngrenin höyrylaivaa oli vahvistettu riittävästi epäonnisen neitsytmatkan jälkeen, saatiin aikaan säännöllinen laivaliikenne Laukon kartanon ja Tampereen alarannan välille. Laivaliikenteen myötä alarantaan syntynyttä toria ryhdyttiin kutsumaan Laukontoriksi.

Laukko-laivan järviristeilyistä tuli erittäin suosittuja ”Suomen Manchesterin” asukkaiden keskuudessa. Matkustajat eivät hitaasta matkavauhdista suuresti piitanneet – olihan tarkoituksena nimenomaan nauttia maaseudun rauhasta ja kauniista järvimaisemista.

Ja mikä parasta, matkustaminen oli halpaa hupia. Esimerkiksi kesällä 1864 matka Tampereelta Laukkoon maksoi vain kymmenen kopeekkaa. Yksi matkustaja, jota Laukko-laivan hitaus kuitenkin suuresti ärsytti, oli itse tehtailija Törngren. Laukon isäntä oli muutenkin kaikin puolin tyytymätön höyryynsä.

Siipirataslaiva Elias Lönnrot

Ei auttanut muu kuin suunnitella ja rakentaa uusi Pyhäjärven olosuhteisiin paremmin sopiva laiva. Jotteivat Laukko-laivan ongelmat kertautuisi uudessa aluksessa, Törngren kutsui uuden suunnittelijansa Hermann Kauffmannin matkustamaan kanssaan vanhalla höyryllä. Laukontorilta Laukkoon lähtivät myös Törngrenin hilpeät ystävät Pekkalan kartanon Adolf Aminoff ja luutnantti Fridolin Stjernvall.

Matkustajat istuutuivat Laukko-laivan valoisaan salonkiin ja tilasivat ravintolasta kahvia. Laivan armoton kiikkeryys paljastui, kun miehet siirtyivät yhdessä ryhmässä kannelle kartoittamaan pahimpia karipaikkoja. Laiva kallistui heti vaarallisesti vasemmalle. Kapteenin pyynnöstä herrat istuivat loppumatkan kannella kukin visusti omassa kulmassaan.

Pyhäjärven ensimmäinen höyrylaiva ei ollut raskaammassakaan lastissa mitenkään vakaa kulkija. Insinööri Kauffmann seurasi Pyynikin harjulta, kuinka markkinapäivänä täyteen ahdettu Laukko kynsi hiljaista vauhtia aalloilla. Kuten tavallista, Laukko oli raskaassa lastissa pahasti kallellaan ja keinahteli niin syvään, että rataskomeroiden yläreunat viilsivät vedenpintaa:

”Se oli kauheaa katseltavaa, ja kuitenkin sain kuulla, että kapteeni Bastman sellaisilla matkoilla tavallisesti sulloi kannen alustan täyteen maalaisakkoja ja että nämä päälle päätteeksi olivat hyvillään, kun kapteenin kutsusta pääsivät hienoon salonkiin. Akat eivät aavistaneetkaan, että heidän tästä kunniasta oli kiittäminen pelkästään laivan epävakaisuutta.”

Adolf Törngren antoi nostaa Laukko-laivan ainiaaksi maihin, kun Kauffmannin varta vasten Laukon ja Pyhäjärven matalille vesille suunnittelema siipirataslaiva laskettiin vesille kesäkuussa 1865. Törngren nimesi uuden laivansa vanhan ystävänsä mukaan Elias Lönnrotiksi.

Tehtailija Törngren oli uudesta laivastaan enemmän kuin innoissaan. Neitsytmatkalla Laukon isäntä ei malttanut odottaa edes, että laiva olisi kunnolla ehtinyt Pyhäjärvelle, kun jo huuteli puhetorvesta konehuoneeseen:

”Tämähän on surkeaa! Laiva ei ole juuri vanhaa Laukkoa parempi.”

Omistajan mieliala parani huomattavasti, kun Elias Lönnrot alkoi höyrynpaineen lisääntyessä vinhasti kiitää Pyhäjärvellä. Uuden voimakkaan ja kevyen siipirataslaivan ansiosta matka Laukontorilta Laukkoon taittui vajaassa kahdessa tunnissa entisen reilun neljän tunnin sijasta.

Elias Lönnrotin neitsytmatka ei sujunut sekään kommelluksitta. Sotkavirran puolivälissä Pyhäjärven vesillä kokematon kapteeni Steen rysäytti aluksensa rannalla kasvaneeseen mäntyyn. Koska apuvoimia ei ollut saatavilla, juhlavieraiden piti itse saada laiva pinteestä, jos mielivät päästä Laukkoon juhla-aterialle.

Hyvillä mielin ja yhteisvoimin aluksen miehistö ja matkustajat, naisväki mukaan lukien, kiskoivat, vipusivat ja työnsivät siipirataslaivaa, joka lopulta suostui lipumaan takaisin reitilleen äänekkäiden hurraa-huutojen saattelemana. Elias Lönnrotin irrottamisepisodi oli kestänyt kokonaista kolme tuntia, joten Laukon laivalaituriin saavutettiin vasta kello neljä iltapäivällä. Näin ollen juhla-aamiainen, jolle herrasväki oli alun perin kutsuttu, muuttui juhlaillalliseksi.

Vierasjoukon kivutessa laivarannasta kohti päärakennusta Törngren palasi insinöörinsä ja kapteeninsa luokse. Neitsytmatkalla tuiki tärkeä samppanja oli unohtunut kaupunkiin, joten miehistön täytyi palata noutamaan pulloja. Väsynyt ja nälkäinen miehistö palasi täyttä höyryä Tampereelle hakemaan kuohujuomia. Edestakainen matka taittui ennätysvauhtia – hiukan yli kolmessa tunnissa.

Laukon päärakennuksella nääntyneitä samppanjannoutajia odotti runsas illallispöytä:

”Vieraita oli kestitty heti heidän taloon päästyään, ja kun mekin lopulta samppanja mukanamme olimme saapuneet, noudettiin meidät kuorminemme hevosella. Saavuimmekin kreivin aikaan, sillä kaikki istuivat jo päivällispöydässä. Ihana juttu meille nälkiintyneille samppanjannoutajille. Kello oli jo yli seitsemän illalla. Menetetystä aamiaisesta Törngren ja hänen rakastettava rouvansa tekivät viihtyisät päivälliset. Myös miehistöä kestittiin runsaasti vieraanvaraisessa Laukossa, ja paluumatkalla kaupunkiin myöhään yöllä oli laivalla ravintolan puutteessakin runsaasti kestitystä. Mieliala oli hyvä, niin kuin se oli ollut koko ajan tällä erittäin onnistuneella ja hauskalla koematkalla.”

Muutamia päiviä koematkansa jälkeen Elias Lönnrot otti haltuunsa laivaliikenteen Laukontorilta Lempäälään. Siipirataslaiva toi Laukosta Tampereelle myyntiin erityisesti kartanon kauppapuutarhan tuotteita. Kasviksia ja kukkia saattoi myös tilata suoraan kartanolta Elias Lönnrotin mukana.

Erinomaisten keittiökasvien, juuresten ja yrttien lisäksi höyrylaivat toivat Laukosta Tampereen torille ja puoteihin tuoreita munia, maitoa, kermaa ja voita. Vuosien varrella tamperelaiset oppivat tuntemaan Laukon kartanon hienoista meijerituotteistaan, kauniista kukistaan ja mehukkaista hedelmistään.

Liisa Lagerstam: Laukko-kirja (2016)