Kartano Kalevalan takana

Laukon kartano siirtyi vuonna 1817 turkulaisen professoriperheen Törngrenien omistukseen. Vuonna 1824 kartanon uudet omistajat ottivat kasvattipojan, jonka kotiopettajaksi palkattiin nuori Elias Lönnrot. Näin Laukon kartanosta tuli Lönnrotin nuoruuden aurinkoisten kesien koti ja niitä seuranneiden suurten luomisvuosien rauhaisa satama.

Törngrenien Laukossa sai alkunsa ja loppunsa Suomen kansalliseepos Kalevala. Lönnrot löysi kalevalaiset sankarit, kun Eva-rouvan serkun aviomies Reinhold von Becker tarjosi vuonna 1826 nuorelle miehelle väitöskirjan aiheeksi tuolloin vielä tuntematonta muinaissuomalaista jumalaa Väinämöistä.

Turun palon jälkeisenä talvena Elias Lönnrot valmistautui Laukossa ensimmäiselle suurelle runonkeruumatkalleen. Lönnrot palasi kartanolle syyskuussa 1828 repussaan runsain määrin hämäläisiä ja savolaisia kansanrunoja.

Matkan varrelta keräämistään runoista Lönnrot julkaisi Kantele-vihkoja, joita hän lahjoitti myös omille oppilailleen Laukossa. Tässä vaiheessa vastaperustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi tukemaan Lönnrotin runonkeruumatkoja. Samalla vahvistui ajatus yhtenäisen runoeepoksen kokoamisesta ja julkaisemisesta.

Laukon isäntäväen läsnäolo ei aina ollut eduksi kansanperinteen keruutyölle. Kun Lönnrot lähti heinäkuussa 1832 Laukosta kohti runonlaulajien Vienaa, mukana seurasi Johan Törngren opiskelutoverinsa kanssa.

Nopeasti kävi ilmi, että nuoret seuramiehet olivat huomattavasti innokkaampia viinanjuojia ja kortinpelaajia kuin runonkerääjiä. Selvää päivää ei ollut juuri nähty, kun kolmikko viiden viikon taivalluksen jälkeen saapui Nurmekseen.

Kaikeksi onneksi Laukon ritari päätti ystävineen jättää matkan kesken ja palata kotiin. Elias Lönnrot jatkoi yksin rajan takaiseen Vienan Karjalaan. Lönnrot kirjoitti runonkeruumatkoiltaan ahkerasti Laukkoon Eva-rouvalle.

Elinan surma -näytelmän suursuosion jälkimainingeissa Emil Nervander julkaisi vuonna 1893 kirjeet otsikolla Elias Lönnrotin nuoruuden ajoilta Laukon kartanossa. Lämminhenkinen kirjanen herätti suurta innostusta lehdistössä ja lukijoissa.

Laukon kartanolla oli roolinsa myös Kalevalan toisen ja lopullisen edition loppuunsaattamisessa. Ensimmäisen laitoksen, niin sanotun vanhan Kalevalan, Lönnrot toimitti 1835–1836 kahdessa osassa.

Kaksi kertaa laajemman uuden Kalevalan toimitustyön Lönnrot aloitti palattuaan keväällä 1847 Kajaaniin pitkäksi venyneeltä Laukon hiihtomatkaltaan. Seuraavan kahden vuoden aikana Elias Lönnrot muokkasi tuhansista ja tuhansista katkonaisista runosäkeistä Suomen kansan muinaisuudesta kertoneen juonellisen kokonaiskertomuksen.

Lönnrot olisi jo keväällä 1848 mieluusti matkustanut Laukkoon, koska Kajaanissa Kalevalan toimitustyötä häiritsivät alituiseen arkiset askareet ja vieraat. Käsikirjoitusten ja hakuteosten kuljettaminen oli kuitenkin niin hankalaa, että Lönnrot pääsi lähtemään matkaan vasta elokuussa. Seuraavien yhdeksän kuukauden aikana eepos sai lopullisen muotonsa Laukon vanhassa päärakennuksessa.

Kuten kaikilla kirjailijoilla, myös Lönnrotilla oli omat vakiintuneet tapansa rentoutua tiiviin kirjoitusurakan lomassa. Tohtori rakasti väkevää hyvää kahvia, jota hän nautti päivässä niin runsaasti kuin suinkin. Kovana tupakkamiehenä Lönnrot poltteli ahkerasti sikaria ja piippua.

Tupakkavarastot pääsivät aina silloin tällöin loppumaan. Tupakantuskaa ei helpottanut tieto siitä, että Laukosta käytiin tähän aikaan Tampereella ostoksilla vain kerran viikossa. Kotioloissa kasvatettua tupakkaa, jota kartanon työmiehet polttivat, tohtori ei suostunut polttamaan piipussaan edes suurimmassa hädässä.

Kahvin ja tupakan lisäksi Lönnrot virkistäytyi kävelemällä ja soutelemalla. Talven tullen Vanhan Laukon vakivieras ryhtyi hiihtelemään. Kalevalan käsikirjoitusta viimeistellessään Lönnrot saattoi hyvinkin hiihdellä kartanon ympäristössä huvin ja virkistyksen vuoksi jopa kolme kertaa päivässä.

Iäkkään arkkiatrin ja sairaalloisen Eva-rouvan lisäksi Lönnrotilla oli Laukossa seuranaan vastavalmistunut varatuomari Adolf Törngren. Parinkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta miehet tulivat hyvin toimeen.

Erään kerran Elias ja Adolf tekivät useiden päivien metsästys- ja kalastusretken lähiseuduille. Lönnrot kirjoitti Helsinkiin entiselle oppilaalleen Kallelle Atte-veljen saaneen saaliikseen kaksi jänistä, metson, teeren ja neljä kuhaa. Lönnrot oli metsästämisen ja kalastamisen sijasta tyytynyt vain vaeltamaan Laukon kauniissa luonnossa.

Toimitustyöhönsä uppoutunut Lönnrot oli iloinen myös siitä, ettei kartanossa vietetty talvisaikaan seuraelämää. Paikkakunnan herrasväki juhli Laukossa runsaslukuisesti vain tammikuussa 1849. Silloin kartanolla vieraili nuoren isännän kihlattu, Lahdentaan kartanon tytär, Sofia Charlotte Idestam.

Kalevala sai lopullisen muotonsa vuoden 1849 alussa. Käsikirjoituksen puhtaaksi kirjoittamisesta vastasivat tottijärveläiset torpparipojat Juha Helenius ja Kaarle Bergstad. Tohtori itse keskittyi laatimaan eepokselleen selityksiä ja esipuhetta. Elias Lönnrot päiväsi Suomen kansalliseepoksen Vesilahden Laukossa 17.  huhtikuuta 1849.

Päivä oli Eliaksen nimipäivä ja Laukon rouvan syntymäpäivä. Lönnrot omisti Kalevalan ”äidilliselle suojelijalleen” Eva Törngrenille. Laukon rouvan heikko terveydentila oli huolettanut perhettä jo pitemmän aikaa. Eva Agatha Törngren kuoli kolme viikkoa Kalevalan valmistumisen jälkeen. Eva-rouva laskettiin toukokuussa 1849 haudanlepoon Tottijärven kirkkomaalle miehensä, poikansa ja Elias Lönnrotin saattelemana.