ELIAS LÖNNROTIN LAUKKO

 

Laukon kartano siirtyi vuonna 1817 turkulaisen professoriperheen Törngrenien omistukseen. Vuonna 1824 kartanon uudet omistajat otti kasvattipojan, jonka kotiopettajaksi palkattiin nuori Elias Lönnrot.  Näin Laukon kartanosta tuli Lönnrotin nuoruuden aurinkoisten kesien koti ja niitä seuranneiden suurten luomisvuosien rauhaisa satama.

Lönnrot vietti vuosina 1824–1849 Laukossa kaiken kaikkiaan viitisen vuotta. Kajaanissa asuessaan Lönnrot kaipasi usein Laukkoon ja toivoi Eva-rouvan yhä tuntevan ”samaa äidillistä ystävyyttä minua kohtaan kuin sinä aikana, jonka vietin herrasväen talossa ja jonka arvioin parhaaksi kaikista menneistä päivistäni”.

 

KOTIOPETTAJA

Elias Lönnrot oli 22-vuotias ylioppilas, kun hän astui ensimmäisen kerran Törngrenien tilavista matkavaunuista Laukon kartanon pihamaalle. Mukana seurasi 7-vuotias oppilas Carl Wilhelm tai Kalle, kuten poikaa perheen parissa kutsuttiin. Kovia kokenut orpopoika oli aluksi juro ja sulkeutunut. Kotiopettajan onnistui voittaa suojattinsa luottamus mielikuvituksellisten leikkien ja seikkailujen avulla.

Kalle suoriutui opinnoistaan erinomaisella menestyksellä. Kuuden vuoden kuluttua Elias Lönnrot luovutti oppilaalleen päästötodistuksen, joka kertoi Kallen lukeneen sujuvasti latinaa, saksaa ja ranskaa sekä auttavasti kreikkaa ja venäjää. Erityisen lahjakas tuleva Helsingin yliopiston tuleva oppihistorian professori oli historian, maantieteen ja mytologian opinnoissaan.

Kirjaviisauden ja kohteliaiden tapojen lisäksi Laukon isäntäväki tutustutti kartanon perilliset ruumiilliseen työhön. Eräänä kesänä professori Törngren sai päähänsä, että lasten olisi hyvä oppia kuokkimaan peltoa. Sopiva pelto paikallistettiin päärakennuksen lähellä olevalta niityltä, jonka lähteestä talon rouvasväki kävi juomassa muodikasta rautapitoista terveysvettä. Laukon isäntä teetti kartanon sepällä eri-ikäisille lapsille sopivia työkaluja.

Kuokkimisintoa vahvistaakseen professori lupasi jokaisesta muokatusta tynnyrinalasta runsaan rahapalkkion. Pienenä poikana tuleva tehtailija Adolf Törngren ansaitsi kuokkimalla kaksitoista killinkiä. Lönnrotin oppilas Kalle tienasi taalarin. Johan, Eva ja kuvankaunis ystävätär Wilhelmiina Ahlstedt ansaitsivat hieman enemmän. Sammatin torpassa ruumiilliseen työhön tottunut Elias Lönnrot keräsi peltoa kuokkimalla lähes 200 taalaria. Kun tilanhoitaja nurisi työvoiman kalleudesta, kartanon isäntä muistutti, ettei oppineiden herrojen työtä mitattu samalla mitalla kuin tavallisten päivätyöläisten.

 

HYVÄLUONTOINEN YSTÄVÄ

Lönnrot kiintyi nopeasti Törngreneihin, jotka puolestaan mieltyivät suuresti kotiopettajaansa. Eliaksesta tehtiin Laukossa perheen vanhimman pojan Johanin huonetoveri. Professori ja professorska toivoivat Lönnrotin vakaan luonteenlaadun ja vaatimattoman käytöksen rauhoittavan Johanin railakasta luonnetta. Hyvästä yhteiselosta huolimatta kotiopettaja ei Laukon ritarin kolttosia suuremmalti pystynyt hillitsemään. Sen sijaan nuoret miehet tekivät yhdessä monen monta hauskaa metsästys- ja hiihtoretkeä.

Törngrenien nuoremmalle pojalle Atelle Lönnrotista tuli Nu-setä, joka lähetti matkoiltaan tälle pieniä piirroksia ja tarinoita. Kun Adolf Törngren varttui, hän teki Lönnrotille seuraa talvisille hiihtomatkoille ja kesäisille purjehdusreissuille. Esimerkiksi elokuussa 1841 Lönnrot lähti Jaakkaan rannasta purjehtimaan Laukon tulevan isännän ja Frans von Beckerin kanssa kohti Kyröskoskea. Hyvää vauhtia Pyhäjärven aalloilla kiitäneessä pienessä veneessä purjeen virkaa toimitti keulaan kiinnitetty koivunlimo.

 

SEURAELÄMÄN PYÖRTEISSÄ

Törngrenien Eva-tytär tutustutti Lönnrotin säätyläisneitien sielunmaailmaan. Eva opiskeli talvisin Anna Salmbergin maineikkaassa tyttökoulussa Turussa. Kesäisin hän toi ystävättäriään lomanviettoon Laukkoon. Kajaanissa Lönnrot palasi muistoissaan Laukon ihaniin kesäpäiviin, joita Eva-neiti ja hänen ystävättärensä Wilhelmiina Ahlstedt, Amelie Adlercreutz ja Adele Idman olivat sulostuttaneet. Professorska Törngren oli kaavaillut Lönnrotille vaimoa viittä kieltä puhuneesta ja runoja sepittäneestä Augusta Lundahlista. Laukon nuoret neidit olivat sen sijaan olleet vakuuttuneita siitä, ettei Amorin nuoli koskaan pystyisi haavoittamaan työhönsä uppoutunutta kotiopettajaa.

Eva ja Johan ystävineen pitivät huolen siitä, ettei Törngrenien Laukosta puuttunut nuorekasta ilonpitoa – huviretkiä ja tanssiaisia. Laukon pienessä seurapiirissä Elias Lönnrot oli pidetty seuramies, jolla oli tapana huvittaa kartanon kesävieraita tarinoillaan tai soitollaan. Omalla koruttomalla tavallaan Lönnrot oppi Laukossa nauttimaan säätyläiselämän pienistä ja suurista huveista. Samalla kotiopettaja omaksui menestyksekkään tiedeuran kannalta välttämättömiä herraskaisia käytös- ja keskustelutaitoja.

Vieraanvaraisuudestaan tunnettu Laukko täyttyi kesäaikaan oppinutta resonemangia rakastavista herroista ja rouvista. Lönnrot tutustui kartanolla tuleviin professoreihinsa, kuten suuresti ihailemaansa syvämietteiseen Israel Hwasseriin. Nuorten lääkäreiden joukosta Lönnrot löysi parhaat ystävänsä: Immanuel Ilmonin ja Frans Johan Rabben.

Kesäkauden kohokohta oli elokuun 18. päivänä vietetty Agapetuksen päivä. Isännän nimi- ja syntymäpäivää juhlimaan kokoontui Laukkoon aina suuri joukko ystäviä ja sukulaisia. Vieraiden viihdykkeeksi esitettiin monenkirjavia ohjelmanumeroita, joista legendaarisimman maineen sai Immanuel Ilmonin ja Elias Lönnrotin yhteinen tanssi- ja lauluesitys Munteri tanssaa keikutusta. Jollei Lönnrot myöhempinä vuosina päässyt Laukkoon Agapetuksen päiväksi, hän muisti aina kohottaa maljan jos toisenkin isällisen suojelijansa kunniaksi.

Laukon seurapiirillä ja isäntäväellä oli ratkaiseva vaikutus siihen, että monilahjakas Lönnrot ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä. Suomen lääkintöhallituksen pääjohtajaksi edennyttä Törngreniä parempaa tukijaa nuori lääkäri tuskin saattoi toivoa. Vahvan kontaktiverkoston ohella professori jätti Lönnrotille perinnöksi aimo annoksen käytännönläheistä lääkärinviisautta.

Ruotsin armeijan välskärinä uransa aloittanut Törngren ei ollut koskaan innostunut yliopistopiireissä suositusta lääketieteen filosofiasta tai teoriasta. Laukon isännälle lääketieteen ydin löytyi kokemuksen jalostamista tiedoista ja taidoista. Professori Törngrenin käytännölliset kommentit olivat kullanarvoisia, kun Elias Lönnrot laati 1830-luvun lopulla suuren suosion saavuttanutta ensimmäistä suomenkielistä terveydenhoito-opasta Talonpojan Koti-Lääkäriä.

 

ELINAN SURMA

Samalla kun Laukon isäntä luotsasi kotiopettajaansa lääkärinuralle, kannusti Eva Agatha Törngren Eliasta kirjoittamaan muistiin Laukosta ja lähikylistä kansanlauluja ja -runoja. Kannustimina professorska käytti muun muassa ylimääräisiä aamupäiväkahveja, joita tiesi kotiopettajan erityisesti rakastavan. Lönnrotilta kansanrunojen keruu kävi helposti ja luontevasti. Sammatin torpan poika oli kuin kotonaan Laukon väentuvissa ja Hinsalan pellavasaunoissa.

Laukon lauluista komein oli Elinan surmavirsi, jonka Lönnrot julkaisi vuonna 1840 Kantelettaressa. Suomen vanhin ja jylhin kansanballadi kertoo, kuinka kartanon ylpeä isäntä Klaus Kurki nai läheisestä Suomelan talosta hyveellisen Elina-neidon. Ritarin rakkaus muuttuu vihaksi, kun mustasukkainen emäntäpiika Kirsti saa isäntänsä vakuuttumaan nuoren vaimonsa uskottomuudesta. Raivopäissään Klaus Kurki polttaa vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa. Kun vaimon syyttömyys paljastuu, Klaus Kurki tekee itsemurhan ajamalla alas kalliolta järveen.

Törngrenien Laukossa Elinan surmaa laulettiin tai lausuttiin arkisten askareiden lomassa. Komeimmat esitykset kuultiin naapurikylän Hinsalan pellavasaunoissa, joissa työtekoa jouduttivat ja talkooväkeä viihdyttivät entisistä ajoista kertoneet balladit.

 

LÖNNROT JA LAUKON VÄKI

Elias Lönnrotin ja Laukon väen tuttavallisista väleistä kertoo seuraava tunnettu tarina. Eräänä talvena, kun tohtoroitunut Lönnrot kirjoitti kartanon vanhassa päärakennuksessa, pitäjän räätäli ompeli tohtorille päällystakin. Tilaaja leikkasi takin itse räätäli-isältään oppimillaan taidoilla. Kartanon rengit ihastuivat tohtorin takin kuosiin. Eräänä aamuna tallirenki Mikko ilmestyi Lönnrotin kamariin sarkapakka kainalossaan ja pyysi tohtoria leikkaamaan itselleen samanlaisen takin kuin tohtorilla itsellään. Lönnrot suostui kernaasti pyyntöön.

Lönnrot kävi kuitenkin kärsimättömäksi, kun kartanon puuseppä Heikki seuraavana aamuna astui kamariin samalla asialla. Lönnrot tiedusteli, haluaisiko mies, että hän myös neuloisi takin. Tähän puuseppä vastasi: ”En toki, räätäli neuloo kyllä paremmin kuin tohtori.” Suora vastaus lepytti Lönnrotin, joka leikkasi Heikille takin. Tässä vaiheessa talon rouva sai vihiä takkiasiasta ja kielsi ankarasti kartanon väkeä enää koskaan käyttämästä hyväksensä tohtorin räätälintaitoja.

 

KARTANO KALEVALAN TAKANA

Törngrenien Laukossa sai alkunsa ja loppunsa myös Suomen kansalliseepos Kalevala. Lönnrot löysi kalevalaiset sankarit, kun Eva-rouvan serkun aviomies Reinhold von Becker tarjosi vuonna 1826 nuorelle miehelle väitöskirjan aiheeksi tuolloin vielä tuntematonta muinaissuomalaista jumalaa Väinämöistä.

Turun palon jälkeisenä talvena Elias Lönnrot valmistautui Laukossa ensimmäiselle suurelle runonkeruumatkalleen. Lönnrot palasi kartanolle syyskuussa 1828 repussaan runsain määrin hämäläisiä ja savolaisia kansanrunoja. Matkan varrelta keräämistään runoista Lönnrot julkaisi Kantele-vihkoja, joita hän lahjoitti myös omille oppilailleen Laukossa. Tässä vaiheessa vastaperustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi tukemaan Lönnrotin runonkeruumatkoja. Samalla vahvistui ajatus yhtenäisen runoeepoksen kokoamisesta ja julkaisemisesta.

Laukon isäntäväen läsnäolo ei aina ollut eduksi kansanperinteen keruutyölle. Kun Lönnrot lähti heinäkuussa 1832 Laukosta kohti runonlaulajien Vienaa, mukana seurasi Johan Törngren opiskelutoverinsa kanssa. Nopeasti kävi ilmi, että nuoret seuramiehet olivat huomattavasti innokkaampia viinanjuojia ja kortinpelaajia kuin runonkerääjiä. Selvää päivää ei ollut juuri nähty, kun kolmikko viiden viikon taivalluksen jälkeen saapui Nurmekseen.

Kaikeksi onneksi Laukon ritari päätti ystävineen jättää matkan kesken ja palata kotiin. Elias Lönnrot jatkoi yksin rajan takaiseen Vienan Karjalaan. Lönnrot kirjoitti runonkeruumatkoiltaan ahkerasti Laukkoon Eva-rouvalle. Elinan surma -näytelmän suursuosion jälkimainingeissa Emil Nervander julkaisi vuonna 1893 kirjeet otsikolla Elias Lönnrotin nuoruuden ajoilta Laukon kartanossa. Lämminhenkinen kirjanen herätti suurta innostusta lehdistössä ja lukijoissa.

Laukon kartanolla oli roolinsa myös Kalevalan toisen ja lopullisen edition loppuunsaattamisessa. Ensimmäisen laitoksen, niin sanotun vanhan Kalevalan, Lönnrot toimitti 1835–1836 kahdessa osassa. Kaksi kertaa laajemman uuden Kalevalan toimitustyön Lönnrot aloitti palattuaan keväällä 1847 Kajaaniin pitkäksi venyneeltä Laukon hiihtomatkaltaan. Seuraavan kahden vuoden aikana Elias Lönnrot muokkasi tuhansista ja tuhansista katkonaisista runosäkeistä Suomen kansan muinaisuudesta kertoneen juonellisen kokonaiskertomuksen.

Lönnrot olisi jo keväällä 1848 mieluusti matkustanut Laukkoon, koska Kajaanissa Kalevalan toimitustyötä häiritsivät alituiseen arkiset askareet ja vieraat. Käsikirjoitusten ja hakuteosten kuljettaminen oli kuitenkin niin hankalaa, että Lönnrot pääsi lähtemään matkaan vasta elokuussa. Seuraavien yhdeksän kuukauden aikana eepos sai lopullisen muotonsa Laukon vanhassa päärakennuksessa.

Kuten kaikilla kirjailijoilla, myös Lönnrotilla oli omat vakiintuneet tapansa rentoutua tiiviin kirjoitusurakan lomassa. Tohtori rakasti väkevää hyvää kahvia, jota hän nautti päivässä niin runsaasti kuin suinkin. Kovana tupakkamiehenä Lönnrot poltteli ahkerasti sikaria ja piippua. Tupakkavarastot pääsivät aina silloin tällöin loppumaan. Tupakantuskaa ei helpottanut tieto siitä, että Laukosta käytiin tähän aikaan Tampereella ostoksilla vain kerran viikossa. Kotioloissa kasvatettua tupakkaa, jota kartanon työmiehet polttivat, tohtori ei suostunut polttamaan piipussaan edes suurimmassa hädässä.

Kahvin ja tupakan lisäksi Lönnrot virkistäytyi kävelemällä ja soutelemalla. Talven tullen Vanhan Laukon vakivieras ryhtyi hiihtelemään. Kalevalan käsikirjoitusta viimeistellessään Lönnrot saattoi hyvinkin hiihdellä kartanon ympäristössä huvin ja virkistyksen vuoksi jopa kolme kertaa päivässä.

Iäkkään arkkiatrin ja sairaalloisen Eva-rouvan lisäksi Lönnrotilla oli Laukossa seuranaan vastavalmistunut varatuomari Adolf Törngren. Parinkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta miehet tulivat hyvin toimeen. Erään kerran Elias ja Adolf tekivät useiden päivien metsästys- ja kalastusretken lähiseuduille. Lönnrot kirjoitti Helsinkiin entiselle oppilaalleen Kallelle Atte-veljen saaneen saaliikseen kaksi jänistä, metson, teeren ja neljä kuhaa. Lönnrot oli metsästämisen ja kalastamisen sijasta tyytynyt vain vaeltamaan Laukon kauniissa luonnossa.

Toimitustyöhönsä uppoutunut Lönnrot oli iloinen myös siitä, ettei kartanossa vietetty talvisaikaan seuraelämää. Paikkakunnan herrasväki juhli Laukossa runsaslukuisesti vain tammikuussa 1849. Silloin kartanolla vieraili nuoren isännän kihlattu, Lahdentaan kartanon tytär, Sofia Charlotte Idestam.

Kalevala sai lopullisen muotonsa vuoden 1849 alussa. Käsikirjoituksen puhtaaksi kirjoittamisesta vastasivat tottijärveläiset torpparipojat Juha Helenius ja Kaarle Bergstad. Tohtori itse keskittyi laatimaan eepokselleen selityksiä ja esipuhetta. Elias Lönnrot päiväsi Suomen kansalliseepoksen Vesilahden Laukossa 17.  huhtikuuta 1849.

Päivä oli Eliaksen nimipäivä ja Laukon rouvan syntymäpäivä. Lönnrot omisti Kalevalan ”äidilliselle suojelijalleen” Eva Törngrenille. Laukon rouvan heikko terveydentila oli huolettanut perhettä jo pitemmän aikaa. Eva Agatha Törngren kuoli kolme viikkoa Kalevalan valmistumisen jälkeen. Eva Agatha Törngren laskettiin toukokuussa 1849 haudanlepoon Tottijärven kirkkomaalle miehensä, poikansa ja Elias Lönnrotin saattelemana.

 

Teksti: Liisa Lagerstam, Laukko: kuusi vuosisataa (2016)

Kuva: Juho Risanen, Laukon hevosia viedään hakaan (1936)

Share this page


Contact us

LAUKON KARTANO

Laukontie 32
37370 Vesilahti

 

INFO (liput & ryhmät)

myynti@laukonkartano.fi

p. 0400 237 380 (arkisin klo 10-13)

 

RAVINTOLA (juhlat & kokoukset)

ravintola@laukonkartano.fi