hibaby

LAUKON KARTANO

PUISTOKONSERTIT

 

EDU KETTUNEN

KAIJA KÄRKINEN & ILE KALLIO

 

JAKE NYMAN KESÄILTA

lauantaina 18.7.2020 (klo 18-21)

 

Klassikkoillan ainekset ovat kasassa!

Tervetuloa viettämään leppoisaa kesäiltaa Laukon puistoon Edu Kettusen sekä Kaija Kärkisen ja Ile Kallion seurassa.

Legendaarisen radiotoimittaja Jake Nymanin juontamassa kolmituntisessa konsertissa kuullaan roppa kaupalla tuttuja hittejä ja hyviä tarinoita.

Lentäjän poika -hitistään ja upeista lyriikoistaan tunnettu Edu Kettunen esittää Laukossa luottomiehensä Mika Kuokkasen kanssa niin uusia kappaleitaan kuin rakastetuimpia klassikoitaan. Edun uraan mahtuu toistakymmentä soololevyä, joista viimeisin, Kaivo Aavikolla, julkaistiin viime syksynä.

Vuonna 1995 julkaistu hittikappale Sade toi Kaija Kärkisen ja Ile Kallion muodostaman duon koko kansan tietoisuuteen. Sittemmin Kaija ja Ile ovat julkaisseet kymmenen studioalbumia, joiden tunnetuimpia kappaleita tunnelmoidaan Laukon lämpimässä kesäillassa.

Legendaarisen radiojuontajan Jake Nymanin heinäkuiset Laukko-illat ovat tekijänsä näköisiä; rentoja ja hiljaisella huumorilla höystettyjä. Hyvän musiikin ohella luvassa on kiinnostavia faktoja, tarinoita ja henkilökohtaisia muisteluksia.

 

LIPUT

Konserttilippu 25 € | 10 € (7-16-v.)

Laukko-passi (kausikortti) 50 € | 20 €

Osta etukäteen Lippu.fi (3.2. alkaen)

Tapahtumapäivänä Laukon lippukassoilta

 

PUISTO

Esiintymislava sijaitsee historiallisen museoalueen sydämessä Pyhäjärven rannalla.

Puistolavan edustalta löytyy lähes 800 istumapaikkaa (katsomoalue ei ole katettu).

 

RAVINTOLA

Laukko-ravintolassa  katettuna (klo 12-18) herkullinen Keittiömestarin Kesäpöytä.

Konsertin jälkeen ilta jatkuu ravintolan maisematerassilla Burger-Grillissä.

 

TERASSIT

Konserttivieraita palvelevat (klo 17-21)  anniskeluoikeuksilla varustetut Puistoterassit.

Virkistävien ja lämmittävien juomien lisäksi tarjoilemme mm. hodareita ja vohveleita.

Muistathan, että itse konserttikenttä on kokonaisuudessaan Puistoterassien anniskelualuetta.

Omia piknikeväitä voi nautiskella ympäröivillä nurmikentillä.

 

NÄYTTELYT

Konserttilippu sisältää Laukon kartanon museolipun (15 €).

Laukon taiteilijat kesällä 2020:

Petri Ala-Maunus, Viljami Heinonen, Erika Adamsson

Anni Leppälä, Tapani Kokko, Virpi Kanto

Näyttelyt, Puoti ja Kahvila avoinna klo 11-21.

 

SIJAINTI

40 km Tampereen eteläpuolella (alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista).

Katso matkaohjeet täältä

Infokartan löydät täältä

 

UUTISET

Laukon kartano FB

Edu Kettunen FB

Kaija Kärkinen & Ile Kallio FB

Jaa sivu


Ota yhteyttä

LAUKON KARTANO

Laukontie 32
37370 Vesilahti

0400 237 380 (arkisin klo 9-14)

myynti@laukonkartano.fi