Samuli Putro

 

Laukon kartanon puistossa

perjantaina 11.8.2023 (klo 18)

 

Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä ja alun perin Zen Cafén laulajana tunnetuksi tullut muusikko. Nykyisin Putro keikkailee ja tekee musiikkia itsenäisenä artistina. Kahdeksas sooloalbumi julkaistaan maaliskuussa.

Uudelta levyltä julkaistu Kakarat -single on haikean tarttuva festaribiisi, Putroa pirteimmillään. Kappale kertoo huolettomasta nuoruudesta – ja hieman myös siitä käännekohdasta, kun aikuisuus näyttää vakavat kasvonsa.

 

Aikataulu

Ovet: klo 12

Showtime: klo 18

Kesto: n. 2 t. (sisältäen väliajan)

Saavuthan Laukkoon hyvissä ajoin ennen keikan alkua

 

Liput

Kausikortti 119 € (nyt myynnissä)

Keikkalippu 32 € (myynti alkaa 1.2.)

Osta ennakkoon: Tiketti

Ryhmien ja lasten liput täältä

Näyttelyt sisältyvät hintaan

 

Puisto

Maan kaunein keikkapuisto historiallisen kartanomiljöön sydämessä Pyhäjärven rannalla.

Puistolavan edustalta löytyy yli tuhat vapaamuotoista istumapaikkaa pöytineen.

Laukon puistoon saa mieluusti tuoda omia retkituoleja ja piknikpeittoja.

 

Terassit

Kuuden hehtaarin kartanopuistossa konserttivieraita palvelevat anniskeluoikeuksilla varustetut mittavat terassit.

Kuplivien ja kuohuvien juhlajuomien kera tarjoilemme vastapaistettuja belgilaisia vohveleita ja hodareita.

Muistathan, ettei omia juomia saa tuoda puistoalueelle.

 

Ravintola

Laukko-ravintola tarjoilee koko päivän (klo 11.30-21.30) eleganteissa puitteissa loistavaa kesäruokaa. Kesäterassilla pääsee jatkamaan iltaa.

Herkullisen menun ja varaustiedot löydät täältä.

 

Kahvila

Kesävieraita palvelee ennen konserttia (klo 12-18) myös ihastuttava Suomi-Filmi -kahvila terasseineen.

 

Näyttelyt

Keikkalipulla näet myös Laukon suuren taidekesän. Kannattaa siis saapua ajoissa kartanolle.

Näyttelyt avoinna tapahtumavieraille ennen keikkaa (klo 12-18).

 

Matka

Omalla autolla saapuville on kartanolla ilmainen pysäköinti.

Laukkoon pääsee myös Hopealinjojen laivalla ja keikkabusseilla.

 

Sijainti

40 km Tampereen eteläpuolella

Vesilahdella Pyhäjärven rannalla

Ajo-aika alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista

 

Ajankohtaista

Laukon kartano FB

Jaa sivu


Ota yhteyttä

LAUKON KARTANO

Laukontie 32
37370 Vesilahti

 

INFO (ma-to klo 9-13)

p. 0400 237 380 (liput & ryhmät)

myynti@laukonkartano.fi

 

RAVINTOLA

p. 040 152 0382 (juhlat & kokoukset)

ravintolalaukonkartano@gmail.com