Pauli Hanhiniemen Retkue

 

Laukon kartanon puistossa

perjantaina 21.7.2023 (klo 18)

 

Pauli Hanhiniemi tunnetaan parhaiten Kolmas Nainen -yhtyeen laulusolistina. Hän on vuosien varrella tehnyt musiikkia myös Pauli Hanhiniemen Perunateatterissa sekä kansanmusiikkia soittavassa Hehkumossa.

Laukon puistoon Pauli Hanhiniemi saapuu oman bändinsä kanssa. Retkue soittaa Paulin suurempia hittejä. Näiden joukossa on bändin omia biisejä. Laukossa kuullaan myös uunituoreita lauluja keväällä julkaistavalta levyltä.

Pauli Hanhiniemi on tehnyt tekstejä myös muille yhtyeille ja artisteille. Hänelle myönnettiin Juha Vainio -sanoittajapalkinto jo vuonna 2007.

Pauli Hanhiniemi (laulu, kitara)

Riku Kettunen (kitara)

Ville Rauhala (basso)

Juppo Paavola (rummut)

 

Aikataulu

Ovet: klo 12

Showtime: klo 18

Kesto: n. 2 tuntia (sisältäen väliajan)

Saavuthan Laukkoon tuntia ennen keikan alkua

 

Liput

Keikkalippu 32 €

Osta ennakkoon: TIKETTI

Kausikortti 119 € (loppuunmyyty)

Ryhmien ja lasten liput täältä

Näyttelyt sisältyvät hintaan

 

Puisto

Maan kaunein keikkapuisto satumaisen kartanomiljöön sydämessä Pyhäjärven rannalla.

Tapahtumakentältä löydät yli tuhatpaikkaisen terassikatsomon.

Laukon puiston nurmialueille saa mieluusti tuoda omia retkituoleja ja piknikpeittoja.

 

Terassit

Kuuden hehtaarin kartanopuistossa konserttivieraita palvelevat anniskeluoikeuksilla varustetut mittavat terassit.

Tapahtumakentällä sijaitsevat puistoterassit avautuvat klo 16. Tätä ennen keikkavieraita palvelevat ravintolan, kahvilan ja päärakennuksen kesäterassit.

Kuplivien ja kuohuvien juhlajuomien kera tarjoilemme vastapaistettuja belgilaisia vohveleita ja hodareita.

Muistathan, ettei omia juomia saa tuoda puistoalueelle.

 

Ravintola

Laukko-ravintola tarjoilee koko päivän (klo 11.30-21.30) eleganteissa puitteissa loistavaa kesäruokaa. Kesäterassilla pääsee jatkamaan iltaa.

Herkullisen menun ja varaustiedot löydät täältä.

 

Kahvila & Puoti

Kesävieraita palvelee (klo 12 alkaen) myös ihastuttava Suomi-Filmi -kahvila terasseineen.

Kahvila ja suuri kartanopuoti ovat avoinna ravintolatallissa vielä tunnin tapahtuman päättymisen jälkeen.

 

Näyttelyt

Keikkalipulla näet myös Laukon suuren taidekesän. Kannattaa siis saapua ajoissa kartanolle.

Näyttelyt avoinna tapahtumavieraille ennen keikkaa (klo 12-18).

 

Matka

Omalla autolla saapuville on kartanolla ilmainen pysäköinti.

Keikalle pääsee Hopealinjojen laivalla (Tampere) ja Vesilahden Liikenteen bussilla (Lempäälä, Vesilahti).

 

Sijainti

40 km Tampereen eteläpuolella

Vesilahdella Pyhäjärven rannalla

Ajo-aika alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista

 

Ajankohtaista

Laukon kartano FB

Jaa sivu


Ota yhteyttä

LAUKON KARTANO

Laukontie 32
37370 Vesilahti

 

INFO

p. 0400 237 380

myynti@laukonkartano.fi

 

RAVINTOLA

Varaukset: TableOnline

p. 040 152 0382

ravintolalaukonkartano@gmail.com