Dingo
Laukon kartanon puistossa
perjantaina 4.8.2023 (klo 18)
Porissa vuonna 1982 perustettu Dingo on jäänyt suomalaisen kevyen musiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Bändin keulakuva on aina ollut laulaja ja lauluntekijä Neumann.
Dingon klassisen kokoonpanon kultavuosina 1984–1986 yhtye rikkoi kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyynnin ennätykset Suomessa. Myös yhtyeen kaikki 1980-luvulla julkaistut albumit olivat vuoden myydyimpiä kotimaisia albumeita.
Riemukkaalla kesäkeikalla bailataan kaikki Dingon suurimmat hitit Autiotalosta Levottomaan Tuhkimoon ja Nahkatakkiseen tyttöön.
Aikataulu
Ovet: klo 12
Showtime: klo 18
Kesto: n. 2 tuntia (sisältäen väliajan)
Saavuthan Laukkoon noin tuntia ennen keikan alkua
Liput
Keikkalippu 32 €
Osta ennakkoon: TIKETTI
Kausikortti 119 € (loppuunmyyty)
Ryhmien ja lasten liput täältä
Näyttelyt sisältyvät hintaan
Puisto
Maan kaunein keikkapuisto satumaisen kartanomiljöön sydämessä Pyhäjärven rannalla.
Tapahtumakentältä löydät yli tuhatpaikkaisen terassikatsomon.
Laukon puiston nurmialueille saa mieluusti tuoda omia retkituoleja ja piknikpeittoja.
Terassit
Kuuden hehtaarin kartanopuistossa konserttivieraita palvelevat anniskeluoikeuksilla varustetut mittavat terassit.
Tapahtumakentällä sijaitsevat puistoterassit avautuvat klo 16. Tätä ennen keikkavieraita palvelevat ravintolan, kahvilan ja päärakennuksen kesäterassit.
Kuplivien ja kuohuvien juhlajuomien kera tarjoilemme vastapaistettuja belgilaisia vohveleita ja hodareita.
Muistathan, ettei omia juomia saa tuoda puistoalueelle.
Ravintola
Laukko-ravintola tarjoilee koko päivän (klo 11.30-21.30) eleganteissa puitteissa loistavaa kesäruokaa. Kesäterassilla pääsee jatkamaan iltaa.
Herkullisen menun ja varaustiedot löydät täältä.
Kahvila & Puoti
Kesävieraita palvelee (klo 12 alkaen) myös ihastuttava Suomi-Filmi -kahvila terasseineen.
Kahvila ja suuri kartanopuoti ovat avoinna ravintolatallissa vielä tunnin tapahtuman päättymisen jälkeen.
Näyttelyt
Keikkalipulla näet myös Laukon suuren taidekesän. Kannattaa siis saapua ajoissa kartanolle.
Näyttelyt avoinna tapahtumavieraille ennen keikkaa (klo 12-18).
Matka
Omalla autolla saapuville kartanolla on ilmainen pysäköinti.
Vesilahden Liikenteen keikkabussi kulkee Lempäälän ja Akaan kautta.
Sijainti
40 km Tampereen eteläpuolella
Vesilahdella Pyhäjärven rannalla
Ajo-aika alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista
Ajankohtaista