LAUKON KARTANO

PUISTOKONSERTIT

 

KESÄILLAN VALSSI

LAULUJA RAKKAUDESTA

31.7.2019 klo 16

 

Kesäillan valssi -konsertti johdattaa kuulijat kauneimpien rakkauslaulujen pariin. Tunnettujen kotimaisten sävelmien rinnalla kuulemme Puccinin, Dvořákin ja Mozartin kauneimpia tulkintoja rakkaudesta.

Konsertin ensimmäisellä puoliskolla trio Kajo ja sopraano Leila Puhakka esittävät lauluja Merikannolta, Sibeliukselta ja Kuulalta. Väliajan jälkeen matkaamme ympäri Eurooppaa oopperasävelmien johdattamina. Konsertti päättyy iloisiin musikaalitunnelmiin.

***

Sopraano Leila Puhakka tunnetaan lukuisista kirkkokonserteistaan​. Puhakka on esiintynyt myös maailmankuulun Simon Bolivar -nuoriso-orkesterin brass-yhtyeen solistina Venezuelassa ja Gustav Mahler Akademien solistina Italiassa.

Palkittu pianisti Anna Kulmala on esiintynyt mm. Helsingin Juhlaviikoilla, Pori Folkissa ja Surgutin musiikkifestivaalilla.

Sauli Kulmala toimii nykyisin Turun Filharmonisen orkesterin sooloalttoviulistina. Kulmala on työskennellyt aiemmin mm. Tampere Filharmoniassa ja Pori Sinfoniettassa.

Sellisti Eeva Leijo on konsertoinut Italiassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

 

PÄÄSYLIPUT

Osta etukäteen täältä (lippu.fi)

Konserttilippu 25 € (sis. 15 € museolipun) | 10 € (7-16-v.)

Museokorttilaiset osallistuvat 10 € lisämaksulla.

Laukko-passilla  ilmaiseksi.

Tapahtumapäivänä liput ja passit Juhlatallin lippukassoilta (klo 11 alkaen).

 

RUOKA & JUOMA

Huippukokki Arto Rastaan ravintola tarjoilee (klo 12 alkaen) maan parhaita makuja Juhlatallissa. Varaa pöytäsi täältä.

Esiintymislavan edustalla konserttivieraita palvelevat (klo 14 alkaen) Puistoterassit. Kuohujuomien kera tarjoilemme herkullisia hodareita ja mansikkavohveleita.

Tutustu Kahvilan ja Terassien valikoimaan etukäteen täältä.

Muistathan, että tapahtumakenttä on kokonaisuudessaan Puistoterassien anniskelualuetta. Omia piknikeväitä voi rauhassa nautiskella ympäröivillä nurmikentillä.

 

PUISTO & NÄYTTELYT

Puistolavan edustalta löytyy lähes 900 istumapaikkaa. Katsomoalue ei ole katettu.

Esiintymislava sijaitsee pääsymaksullisen museoalueen sydämessä Pyhäjärven rannalla.

Laukon kartanon konserttilippu on aina myös museolippu, joten paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin.

Marita Liulian ja Jukka Rintalan satumaiset näyttelyt löydät kartanon päärakennukselta.

 

SIJAINTI

40 km Tampereen eteläpuolella (alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista).

Katso matkaohjeet täältä

Vastauksia yleisiin kysymyksiin löydät täältä

 

Jaa sivu


Ota yhteyttä

Laukon kartano

Laukontie 32
37370 Vesilahti

0400 237 380 (myynti)

040 152 0382 (ravintola)

myynti@laukonkartano.fi

ravintola@laukonkartano.fi