Ti 25.7. Disneyn Puistokino klo 15.15-16.30

Nalle Puh (1977)

A. A. Milnen kirjojen maailma herää eloon vuonna 1977 valmistuneessa piirroselokuvassa hajamielisestä mutta lämminsydämisestä pikku karhusta. Nalle Puh on Disneyn kaikkien aikojen hurmaavin klassikko. Puolen hehtaarin metsän pienissä ja suurissa seikkailuissa mukana Nalle Puh, Nasu ja Tiikeri ystävineen.

 

Ke 26.6. Puistokonsertti klo 15-17

Crusell-kvartetti ystävineen

Mozartin ja Crusellin kesäistä kamarimusiikkia

Petrus Laitinmäki, viulu
Olivia Holladay, viulu
Lauri Ylinen, alttoviulu
Jukka Ylinen, sello
Janne Koskinen, klarinetti

 

To 27.7. Puistokino klo 15-16.45

Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946)

Niskavuori-viikon käynnistää Valentin Vaalan mestariteos, yksi suurimmista suomalaisista elokuvista kautta aikojen, Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä. 1880-luvun Hämeeseen sijoittuva elokuva perustuu Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään.
Niskavuoren suurtilan nuori isäntä Juhani (Tauno Palo) iskee silmänsä kauniiseen Malviinaan (Kirsti Hurme), joka aikansa vastusteltuaan taipuu Juhanin itsepintaisen rakkauden edessä. Syksyllä Malviinan raskaus on tilan yleinen puheenaihe, mutta vanha emäntä ei hyväksy piikaa Juhanin vaimoksi. Juhanin pitää naida vauras Saaroisten Loviisa (Emma Väänänen).

 

Pe 28.7. Puistokino klo 15-16.45

Niskavuoren naiset (1938)

Perjantaina esitetään varhainen elokuvaklassikko taipumattomasta hämäläisyydestä ja rakkaudesta, jota ei voitu murtaa. Valentin Vaalan ohjaama Niskavuoren naiset pohjautuu Juhani Tervapään eli kirjailija Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään.

1930-luvun Hämeeseen sijoittuvassa tarinassa vanha emäntä (Olga Tainio) hallitsee Niskavuoren taloa, jonka hoitamiseen nuori isäntä Aarne (Tauno Palo) on turhautunut. Avioliittoonsakin kyllästyneen miehen pään pistää pyörälle kylään saapuva kaunis opettajatar Ilona Ahlgren (Sirkka Sari).

 

La 29.7. Puistokonsertti klo 15-17

Jussi Järvenpää & Yön tähdet

Suomi-Filmin taikaa

Konsertissa kuullaan rakastetuimpia ja toivotuimpia elokuvamusiikkiklassikoita suomalaisen elokuvan kultakaudelta 1940-50-luvuilta. Mukana unohtumattomia klassikoita myöhemmiltä vuosikymmeniltä.

Jussi Järvenpää on monipuolinen ooppera- ja viihdelaulaja sekä trumpetisti, joka on pitkään asunut ja työskennellyt Saksassa. Yön Tähdet -yhtyeessä soittaa joukko kokeneita tamperelaisia teatteri- ja studiomuusikoita.

 

Su 30.7. Puistokino klo 15-16.45

Niskavuoren Aarne (1954)

Niskavuori-viikon päättää Edvin Laineen ohjaama Niskavuoren Aarne. Kesäiselle Hämeen maaseudulle 1930-luvulla sijoittuva elokuva perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Niskavuoren leipä.

Aarne Niskavuori (Tauno Palo) on jättänyt Hämeessä sijaitsevan Niskavuoren talon ja muuttanut uuden vaimonsa Ilonan (Rauni Ikäheimo) kanssa Helsinkiin. Sukutila on jäänyt hänen entisen vaimonsa Martan (Hillevi Lagerstam), Niskavuoren vanhan emännän Loviisan (Elsa Turakainen) ja pehtorin (Åke Lindman) huolehdittavaksi. Loviisa haluaa poikansa palaavan takaisin Niskavuoreen, jotta talo pysyisi suvussa.

Jaa sivu


Ota yhteyttä

Laukon Kartano

Laukontie 32
37370 Vesilahti

Ravintolan pöytävaraukset:
(ma-su klo 9-16)
p. 040 1578090

Info:
(ma-su klo 9-18)
p. 040 1578508

Ryhmätilaukset:
(ma-pe klo 9-15)
p. 0400 237 380

info@laukonkartano.fi
varaukset@laukonkartano.fi

www.laukonkartano.fi

Kartta

Ota yhteyttä

Nimesi*

Sähköpostisi*

Aihe

Viesti